Malmin koko lentokenttäalue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö

Kurkistus Malmin lentoaseman elävään, valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön. Kuva: Tuomas Kuosmanen
Kurkistus Malmin lentoaseman elävään, valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön. Kuva: Tuomas Kuosmanen

28.1.2010

Uusittu luettelo valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä (RKY) on hyväksytty valtioneuvostossa 22.12.2009.

RKY on Museoviraston laatima inventointi, joka tulee ottaa lähtökohtaisesti huomioon alueiden käytön suunnittelussa. Jo aiemmassakin inventoinnissa (1993) mukana olleen Malmin lentoaseman osalta merkintää on täsmennetty käsittämään yksiselitteisesti koko lentokentän alue kiitoteineen. Tämän tulkinnan Museovirasto on tuonut aiemminkin johdonmukaisesti esiin lausunnoissaan mm. Helsingin Yleiskaava 2002 -prosessin aikana.

Erinomaisesti alkuperäisessä 1930-luvun asussaan säilyneellä Malmin lentokentällä on merkittävä arvo liikenneilmailun alkuaikojen monumenttina myös maailmanlaajuisesti. Kenttäkokonaisuus on 2000-luvulla kahdesti valittu kansainvälisen World Monuments Watch -ohjelman ylläpitämälle maailman sadan uhanalaisimman kulttuuriaarteen listalle.

Lisätietoja:

Museoviraston RKY-portaali